Aki Samuli julkaisi perjantaina 13.9.2024 uutta musiikkia! Aki Samulin uusin biisi Pojatkin itkee pureutuu miehisyyden stereotypioihin. Kappaleen on säveltänyt sekä sanoittanut Terhi Matikainen, sovituksesta ja tuotannosta vastaa Simo Koho.
– Haluan välittää uuden lauluni kautta viestin siitä, että on OK olla rikki ja on OK olla onnellinen. Suodatamme ilomme ja surumme silmien kautta, todetaan laulussa, ja näinhän se menee oikeassakin elämässä. Emme kuitenkaan aina näytä sitä häpeän tai jonkun muun vuoksi, Aki Samuli toteaa.
– Paras kohta laulussa on ”pojatkin itkee toisinaan, nurkkaa siihen joskus tarvitaan”. Muistan lapsena, kun jotain piti hävetä, niin komennettiin aina nurkkaan häpeämään. Tämä on nerokas lause kuvastamaan sitä häpeää mitä meihin istutetaan jo lapsesta asti, Aki Samuli jatkaa.
Kuuntele biisi tästä!
AKI SAMULIN JOULUKONSERTIT LÄHESTYVÄT
Joulukiertueelle valmistautuva artisti tulee julkaisemaan uransa ensimmäisen joululevyn myös syksyn aikana. Aki Samulin odotettu oma konserttikiertue starttaa 26.11.2024 Savoy-teatterista Helsingistä ja päättyy 14.12.2024 Vaahterasaliin Lahteen. Lipunmyynti on alkanut ja tapahtuu www.lippu.fi kautta. Esityspäivät näet täältä! Esityksen dramaturgiasta vastaa Sari Siikander ja musiikista vastaa nelihenkinen orkesteri. Kesto noin kaksi tuntia sisältäen väliajan.
”Erinomaisesti onnistuneen kesäkiertueeni jatkoksi on aivan ihana lähteä kiertämään konserttisaleja upean porukan kanssa. Odotan innolla ensimmäistä omaa kiertuettani” Aki kertoo. ” Sydämen Voimaa -kiertue on viihteellinen kokonaisuus, joka on aikamatka mun elämäni jouluihin. Mä haluan jakaa tärkeitä hetkiä ja tarinoita mun elämän varrelta”.
”Meillä jokaisella on omat jouluperinteet ja kokemukset, traditiot ja odotukset. Mitä Akin joulut pitävät sisällään, millaisia kokemuksia ja tarinoita ja musiikkia. Näiden pohjalta olemme lähteneet työstämään kokonaisuutta” valaisee Sari Siikander sisältöä. ”Emme ole tekemässä perinteistä joulukonserttia vaan seuraamme enemmän Akin matkaa erilaisten joulujen kautta tähän hetkeen” Sari lisää.
Aki Samuli kruunattiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla tangokuninkaaksi 2015. Kolme pitkäsoittoa, Pauloissa Ep, Joulualbumi, ”Oman elämänsä Kuningas” -kirja, roolit kesäteatterissa sekä Mahdoton rakkaus musikaalissa ovat rakentaneet hänestä monipuolista viihdetaiteiljaa. Syksyllä 2024 Aki on mukana Ylen uudessa dokumentaarisessa tv-sarjassa ”Lomittajat”, jossa seurataan 3kk ajan Akin elämää.